6.1.2009

Odottavan aika on pitkä

Napilla maha on kasvanut nyt huomattavasti. Myös ruokahalu on valtava. Olemme siirtyneet kolmen sapuskan antoon päivässä, ja kaikki uppoaa. Laskettuun aikaan on vielä reilu kolmisen viikkoa. Loppiaisena kävimme läheisellä järvellä luistelemassa ja mukavaa oli, vaikka pakkasta olikin lähes 15 astetta. Nappi on kotikoira, joka tykkää puuhailla perheen mukana kaikenlaista. Napin ehdoton suosikkiharrastus on etsiä metsästä emännän sinne pudottamia hanskoja. Jäljestys olisi myös kivaa, mutta emäntä on hiukan laiska niitä jälkiä metsään tekemään.
Viikonlopuksi Napin sisko Tenni tulee meille hoitoon. Siskoksia on mukava seurata, kun ne ovat kuin paita ja peppu, toistensa parhaat kaverit. Muutenkin Nappi tulee toisten koirien kanssa loistavasti toimeen. Napilla ei ole mitään tarvetta ruveta rähisemään muiden kanssa. Pikemminkin kaikki koirat ovat sille mukavia leikkikavereita, tai sitten niitä ei tarvitse noteerata ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti