12.1.2015

Suursnautserin pentuja: 3.12.2014 Tikku astutettu Hurjalla.

Ultrattu 5.1.2015 kantavaksi, paljon pentuja näkyi. Pentujen odotetaan syntyvän tammikuun lopulla ja luovutusikäisiä ne ovat maaliskuun loppupuolella.

Emä: Tikku (= Zaphalayaz Keep The Change)

Terveys: lonkat A, kyynärät 0, silmät terveet ja kilpirauhasarvot kunnossa. Luonnetestattu 186 pistettä, laukausvarma. JLL3. Palveluskoirakokeissa käyty 2 kertaa haussa, joista molemmista koulutustunnus ja näin ollen kilpailuoikeus voittajaluokkaan. Jälkeä, tokoa, raunioita ja rakennusetsintää harrastetaan myös, kokeisiin tulevalla kisakaudella. Vesipelastustreenit aloitettiin viime kesänä ja siitä suoritettu soveltuvuuskoe hyväksytysti. Näyttelypuolelta on Suomen muotovalion arvo ja cacib. Tikku on erinomaisella lakanmustalla karkealla karvalla varustettu, ulkomuodollisesti hyvä narttu. Se on avoin ja sosiaalinen niin ihmisille kuin erilaisille eläimillekin. Sillä ei ole riistaviettiä. Koulutettavissa se on sekä ruualla että pallolla. Keskittymiskykynsä ansiosta se ei ole herkkä ulkopuolisille häiriöille. Tikulla on aiemmin 1 pentue (Q-pennut) ja ne vaikuttavat lupaavilta niin harrastuksellisesti kuin ulkomuodollisestikin.


Isä: Hurja (= Billy-Boy vom Schwarzen Humor)

Terveys: lonkat A, kyynärät 0, silmät terveet ja kilpirauhasarvot kunnossa. Luonnetestattu 203 pistettä, laukausvarma. MH-suoritettu.

Alla Hurjan omistajan Lillin kertomaa:

Hurja (Billy-Boy vom Schwarzen Humor) on saksalainen suursnautseri ja syntynyt 2.3.2012 Berlinissä.
Hurjan vanhemmat harrastavat mm. suojelua. Itse asiassa sukupuuta pidemmälle katsoessa, harrastuksena on ollut lähes kaikilla suojelu.
Äiti Quennie vom Dammkrug (synt. 01.01.2009) AD, IPO 3, FH, HD-A2.
Isä Ouvert vom Nordexpress (synt. 30.06.2005) BH, IPO 3, VPG 2, FH 1, FPr 2, WT, HD-A2.

Hurjan kanssa harrastamme pk-jälkeä. Syksyllä 2014 kävimme BH-kokeen ja kesällä 2015 olisi tarkoitus aloittaa kisaura. MH-kuvauksen Hurja kävi puolitoista vuotiaana ja luonnetestin vähän yli kaksi vuotiaana.

Hurja on hyvin avoin ja helposti ohjattavissa oleva koira. Helppoa on sen kanssa ollut elää, koska ikäviä asioita ei ole kohdallemme koskaan sattunut, johtuen siitä että Hurjalla on rohkeutta ja toimintakykyä selvittää itsenäisesti eteen tulevat asiat tarvittaessa. Hurja on ystävällinen kaikille häntä heiluen otetaan vieraat vastaan. Alla oleva luonnetestituomarin suullinen palaute kertookin Hurjasta paljon.

”Puolustushalua Hurjalta löytyy, mutta aggressioalue on todella syvällä, äärettömän rehellinen koira, kun uhka loppuu, lopettaa Hurja puolustuksen ja on avoin ”hyökkääjälle”. Pimeässä huoneessa sanko heitettiin jalkoihin, se vain hyppäsi sangon yli ja tuli ohjaajan luokse. Pimeässä huoneessa esitti varsin hyvää toimintakykyä. Haalaria säikähti, mutta heti oli säikähdyksen jälkeen menossa haastamaan haalaria. Mitään epämiellyttävää ei Hurja luonnetestiradalla kokenut, vaan otti kaiken haasteena vastaan.”


Yhdistelmästä haetaan monipuolisia harrastuskoiria, joiden kanssa voi myös halutessaan käydä näyttelyissä. Molemmat vanhemmat ovat tasapainoisia koiria, joiden kanssa arki sujuu hyvin. Pennut tottuvat heti alusta lähtien normaaleihin kodin asioihin ja ääniin. Niitä käsitellään paljon, joka on erittäin tärkeää pennun jatkoelämää ajatellen. Pennut luovutetaan 7vkon iässä eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina ja jatko-ohjeilla. Pyrin olemaan apuna ja tukena koko koiran eliniän, jos omistaja niin haluaa. Kasvateillani on myös mahdollisuus osallistua erilaisiin koulutuksiin sekä leireihin.

Lisätietoja saa kysymällä p.050 560 2513 / zaphalayaz@kolumbus.fi