23.2.2009

Pentujen esittely

Tänään sain viimein otettua jokaisesta pennusta oman kuvan. Joten tässä tulee pentujen esittely. Lopullista nimeä en kaikille ole vielä keksinyt, mutta jälkikasvu auttoi työnimien keksimisessä. Pennut ovat nyt 3 viikkoa ja 2 päivää vanhoja. Kaikki ovat virkeitä ja terveitä, tasaisesti kehittyneitä ja hyvin samantyyppisiä. Luonne- ja ulkonäköerot alkavatkin erottua paremmin, kun pentujen valveillaoloaika vähitellen pitenee. Ensimmäisessä kuvassa on Linus. Reipas poika, painoa 2,1 kg. Köysi on vielä Linukselle liian iso, mutta ei kauan. Tässä on Lilli. Terhakka tyttö, joka syntyessä oli pentueen pienin (466g). Nyt painoa on jo 2kg.
Tässä toinen tyttö eli Luppa. Kuvaushetkellä Luppa ei millään jaksanut pysyä hereillä, vähän vain silmiä raotteli. Paino 2,2,kg
Pienin poika on Leo. Hieno miehen alku tämäkin. Painoa tasan 2kg.
Lassi on tomera poika. 2,3kg. Paikallaan Lassi ei meinannut millään pysyä kuvattaessa. Sain sentään yhden julkaisukelpoisen kuvan.
Tässä on Late (ei kuitenkaan se kuuluisa Late-lammas, vaan reipas palveluskoiran alku). Late on alusta saakka ollut pentueen suurin. Kuvassa Latelta pääsi suuri haukotus. Paino mahtavat 2,5kg.

20.2.2009

Pennut 2+ viikkoa

Tässä kuvia pennuista. Ikää kuvissa reilut kaksi viikkoa. Kaikki ovat kasvaneet tasaiseen tahtiin. Suurimmalla meni jo 2 kg rikki. Pennut ottavat jo haparoivia askeleita ja istuvat. Silmät ovat auenneet ja aivan selvästi katsellaan maailmaa. Viikon ikävimpiin asioihin (pentujen mielestä) kuului kynsien leikkuu. Aikamoista kiemurtelua se välillä oli.

16.2.2009

sukutaulu kuvin

Tässä pentueen vanhemmista ja isovanhemmista hieman tietoa ja kuvia.

Paina (play) kuvan vasemmasta alareunasta.

7.2.2009

Pennut 1 viikko

Pennut ovat nyt viikon ikäisiä. Kaikille on kertynyt mukavasti painoa lisää. Painot ovat nyt 816-988g välillä. Eli lisäystä on tullut jokaiselle n. 400g. Pennut ovat saaneet liikkumiseensa jo hieman vauhtia. Uskomatonta millä nopeudella ne pystyvät ryömimään laatikkoon palannutta emoaan kohti. Pennuthan ovat vielä aivan sokeita ja kuurojakin, mutta hajuaisti tuntuu kyllä pelaavan. Myös ääntelyyn on tullut uusia vivahteita, enää ei kuulu pelkkää ynähtelyä, tuhinaa ja vingahtelua. Nyt kuuluu jo murinaa ja aivan selvää haukuntaakin. Aika ärhäköitä tapauksia siis.

4.2.2009

Pentulaatikon elämää

Pennut kaksi päivää vanhoja. Kaikille maistuu maito ja paino on jokaisella noussut. Pentulaatikossa kaikki hyvin. Kuvat puhukoon puolestaan: Nappi hoitaa
Välillä kaikki nukkuvat yhtäaikaa...
Tämä näyttää aivan lepakon poikaselta.
.

1.2.2009

Pentuja

Kaksi tyttöä ja neljä poikaa. Kaikki pennut ovat virkeitä ja ahnaita imemään. Nappi omaksui äidin roolinsa samantien, kaikki pennut saavat hyvää hoitoa ja huolenpitoa. Ensimmäinen pentu syntyi sunnuntai iltapäivällä ja loput kolmen tunnin sisällä. Tässä muutamia kuvia, kirjoittelen pennuista myöhemmin lisää: Yhteiskuvaa kaikista pennuista en oikein onnistunut ottamaan, kaikilla oli kiire eri suuntaan etsimään lämpöä ja maitoa. Tässä kuvassa pojat. Painot 504-536g. Paikalla ei suostuttu vielä olemaan.
Tässä tytöt; 466 ja 525g. Poseeraus onnistui poikia paremmin.
Tässä kaikki rivissä maitobaarissa.